Olennainen kielioppi
| ← Edellinn (Adverbien ja gobin käyttäminen) | | Etusivu | | Seuraava (Kohtelias muoto ja verbien vartalot) → |
Kielioppi, joka täytyy osata
Nyt japanin kielen perusteet ovat hallussa ja tiedetään yleisesti kuinka japanin kieli toimii, joten voidaan siis siirtyä opettelemaan erilaisiin kanssakäymistilanteisiin liittyviä kielioppirakenteita. Tämä kokonaisuus käsittelee yleisesti olennaisena pidetyn perusjapanin kieliopin. Opiskelijan odotetaan tässä vaiheessa omaavan jo kohtuullisen hyvän näkemyksen olennaisesta japanin peruskieliopista, joten osiossa tullaan näkemään vähemmän kirjaimellisia käännöksiä uuden kieliopin painottamiseksi. Esimerkiksi lauseissa, joissa ei ole erikseen määritetty subjektia, olen saattanut yksinkertaisesti määrittää subjektin "hän" käännökseen vaikka se saattaisi aivan hyvin ollakin "me" tai "he" riippuen kontekstista.
Tämä osio alkaa tähän mennessä opittujen asioiden muuttamisella vaatimattomampaan ja kohteliaampaan muotoon. Jokaisessa kielessä on tapoja sanoa asioita erilailla kohteliaisuuden tai kunnioituksen ilmaisemiseksi. Myös suomessa asiat voi sanoa eri tavalla, kuten esimerkiksi pyyntöjen "Anna", "Antaisitko" tai "Antaisitteko" välillä on selvä kohteliaisuusero. Yleensä ihmiset myös puhuvat erilailla opettajilleen kuin kavereilleen. Japani on kuitenkin siitä erilainen, ettei ainoastaan sanaston tyyppi muutu vaan myös jokaisen lauseen rakenne muuttuu. Kohteliaan ja tuttavallisen puheen erottaa toisistaan selkeä raja. Toisaalta säännöt kertovat selkeästi millaisia lauserakenteita käytetään erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa, mutta toisaalta jokaisen sanottavan lauseen täytyy olla taivutettu soveliaaseen, kohteliaisuustason vaatimaan muotoon. Osiossa 4 käydään läpi japanin kohteliaampaa versiota, jota tarvitaan puhuttaessa korkeammassa sosiaalisessa asemassa oleville tai tuntemattomille ihmisille.
Tässä osiossa jatketaan siis käytännöllisempien kielioppirakenteiden päätyyppien käsittelyä. Sen takia osiossa opetetaankin yleisimpiä taivutuksia kuten te-muoto, potentiaali, konditionaali ja volitionaali. Viimeisimmät osa-alueet eivät ole missään erityisessä järjestyksessä eikä niiden tarvitsekaan olla. Tässä esitelty kielioppi on olennaista, mikä tarkoittaa, että se on opittava kokonaan ja erityisen hyvin.
- Kohtelias muoto ja verbien vartalot - Käsittelee olennaisimmat kohteliaan ja tuttavallisen puhetyylin erot. Osiossa käydään läpi kohteliaan muodon taivutussäännöt.
- Henkilöiden puhuttelu - Käsittelee sen kuinka ihmisiä puhutellaan soveliaasti riippuen heidän asemastaan tai arvonimestään. Osiossa käydään läpi myös erilaiset persoonapronominit ja niiden oikeellinen käyttö.
- Kysymykset - Käsittelee sen kuinka kohteliaassa tyylissä esitetään kysymyksiä. Tarkastelee myös "kysymysmerkin" käyttöä muissa yhteyksissä.
- Yhdistetyt lauseet - Osiossa opitaan kuinka liitetään useampia lauseita yhteen. Kappaleessa esitellään erittäin hyödyllinen te-muoto.
- Muita te-muodon käyttötarkoituksia - Osiossa opitaan kuinka ilmaistaan jatkuvaa toimintaa tai kestomuotoa käyttämällä te-muotoa.
- Potentiaalimuoto - Käsittelee sen kuinka ilmaistaan kykyä tehdä jotain.
- する:n ja なる:n käyttäminen に-partikkelin kanssa - Käy läpi joitakin hyödyllisiä ilmaisuja, joissa käytetään verbejä 「する」 ja 「なる」.
- Konditionaalit - Selittää kuinka ilmaistaan asioita ja tapahtumia, jotka tapahtuvat tietyillä ehdoilla.
- "Pakon" ja "täytymisen" ilmaiseminen - Kuinka sanotaan "pidä" tai "ei pidä" tehdä jotain. Käsittelee myös sen kuinka sanotaan, ettei ole pakko tehdä jotain.
- Halun ja ehdotusten ilmaiseminen - Käy läpi sen kuinka ilmaistaan halua ja tehdään ehdotuksia. Pakollista luettavaa, jos haluaa päästä treffeille Japanissa!
- Sitaattien käyttäminen - Opitaan kuinka ilmaistaan omia ajatuksia ja siteerataan muita käyttämällä alisteisia lauseita.
- Määrittäminen ja kuvaileminen - Käsittelee asioiden kuvailemisen.
- Kokeileminen ja yrittäminen - Kokeile tai yritä tehdä jotain käyttämällä tätä kielioppia.
- Antaminen ja vastaanottaminen - Opitaan kuinka annetaan ja otetaan vastaan käyttämällä verbejä 「あげる」、「やる」、「くれる」 ja 「もらう」.
- Pyyntöjen ja kehotusten esittäminen - Opitaan kuinka kehotetaan ja pyydetään käyttämällä 「~ください」、「~なさい」、「~ちょうだい」 ja käskymuotoa (imperatiivi).
- Numerot ja laskeminen - Selittää numerojärjestelmän ja useita eri laskusuffikseja laskemista varten.
- Yhteenveto osiosta 4 ja muutama gobi lisää - Yhteenveto tästä osiosta päättyen muutamaan uuteen gobiin.