Perusasiat verbeistä
Tehdään juttuja verbeillä!
| ← Edellinen (Adjektiivit) | Etusivu | Seuraava (Verbien kielteinen muoto) → |
| Verbi harjoitukset |
Verbien merkitys
Tähän mennessä on opittu kuinka kuvaillaan substantiiveja useilla eri tavoilla käyttäen toisia substantiiveja ja adjektiiveja. Tämä tarjoaakin jo melkoiset ilmaisumahdollisuudet. Emme osaa kuitenkaan vielä kuvata tekoja. Tässä kohdassa astuvat esiin verbit. Verbit tulevat japanissa aina virkkeen loppuun. Koska emme ole vielä oppineet kuinka voimme yhdistää useampia virkkeitä toisiinsa, tästä eteenpäin jokaisen verbin sisältävän lauseen täytyy loppua verbiin. Tässä osiossa opimme verbien kaksi pääluokkaa, minkä ansiosta voimme määrittää tarkat taivutussäännöt. Ennen verbien opiskelun aloittamista täytyy painaa yksi tärkeä asia mieleen.
| Lause vaatiin ainoastaan verbin ollakseen kieliopillisesti täydellinen (kopula lasketaan verbiksi). |
Tai toisin sanoen, suomenkielestä eroten, ainoa tarvittava asia kieliopillisesti oikeaoppiseen lauseen on pelkkä verbi eikä mitään muuta! Tämän olennaisen ominaisuuden tajuaminen on välttämätöntä japanin kielen ymmärtämisessä. Tämä on syy siihen miksi yksinkertaisintakaan japanin peruslausetta ei voida kääntää suomeksi! Kaikki taivutukset lähtevät liikkeelle sanakirjamuodosta (eli muodosta, jossa verbit esitetään sanakirjoissa).
Kieliopillisesti täydellinen lause
（１） 食べる。- Syödä. (Mahdollisia käännöksiä ovat: Minä syön/hän syö/he syövät)
Verbien luokittelu ru- ja u-verbeihin
Melkein kaikki japanin verbit voidaan luokitella kahteen ryhmään: ru-verbeihin （一段動詞） ja u-verbeihin （五段動詞）. On ainoastaan kaksi verbiä, joiden ei katsota kuuluvan kumpaankaan ryhmään, ja ne ovat "tehdä" eli 「する」 ja "tulla" eli 「来る」. Muutoin taivutussäännöt ovat melkein samanlaiset riippuen siitä mihin ryhmään verbi kuuluu. Näiden verbien välisen eron tekeminen on varsin mutkatonta.
Muista, että jokainen verbi loppuu okuriganaksi kutsuttuun kana-merkkipäätteeseen, jota muutellaan verbiä taivutettaessa. Jos verbi muunnetaan latinalaisille aakkosille (joita kutsutaan nimellä 「ローマ字」) ja se päättyy "iru" tai "eru", on yleensä kyseessä ru-verbi. Esimerkiksi 「食べる」 on romanisoituna "taberu" ja koska se loppuu "eru", se on ru-verbi. Toinen esimerkki ru-verbistä on 「起きる」, joka romanisoidaan "okiru". Kaikki muut verbit, jotka eivät lopu "iru" tai "eru", ovat u-verbejä.
Tässä on kuitenkin yksi pulma. Huomaa, että kaikki ru-verbit loppuvat aina 「る」 ja u-verbit loppuvat / u /-vokaaliäänteeseen. Jälkimmäinen kattaa valitettavasti myös tavun 「る」 tavujen 「つ」、「す」、「く」、「ぐ」、「む」、「ぶ」、「う」 ja 「ぬ」 lisäksi （「死ぬ」 on ainoa verbi, joka päättyy 「ぬ」）. Vaikka verbi loppuisikin tavuun 「る」, niin jos se ei pääty "iru" tai "eru", se on aina u-verbi. On kuitenkin joitakin u-verbejä, jotka loppuvat "iru" tai "eru" eikä ole olemassa keinoa, jolla ne voisi ulkoaopettelun lisäksi erottaa tavallisista ru-verbeistä. Epävarmoissa tilanteissa asian voin tarkistaan tämän osion lopussa olevasta näitä verbejä käsittelevästä verbilistasta. Verbin ryhmän voi tarkistaa myös Jim Breenin WWWJDIC:stä. Ru-verbit on merkitty (v1) ja u-verbit taas (v5r).
Korvinkuultavissa olevan sääntöjen yhdenmukaisuuden ansiosta, u-verbit alkavat "kuulostaa" u-verbeiltä ja ru-verbit ru-verbeiltä harjoittelun myötä. Ennemmin tai myöhemmin opit luokittelemaan uudet verbit tuosta noin vaan empimättä. Tai ainakin tämä on tavoitteena.
Kuinka luokitella ru- ja u-verbit
- Ei lopu iru/eru → u-verbi
- Loppuu iru/eru → ru-verb muutamin poikkeuksin
|
